Kiinan muuri

Maanantaina siis aamu alkoi varhain: bussi lahti klo 6 ja keraili siita sitten vakea myos muilta hostelleilta. Loppupeleissa oli bussi taynna vakea: amerikkalaisia, britteja, tanskalaisia, pari kiinalaistakin. Opas puhui hassusti venyttaen, mutta oli ihan hauska jeppe ja bussissa sai jopa aamupalaa. Jinshanlingiin saavuttiin kymmenen jalkeen ja hieman sekavien ohjeiden jalkeen paatimme skipata alun nousun muurille kayttamalla koysirataa, kun opas viela vakuutteli, ettei oikeastaan mitaan missaa vaikka silla surauttaisikin ylos.

Kiinan muuri on hammentava. Kilometritolkulla kukkulan huipulta toiselle menevaa vaihtelevan levyista ja korkuista muuria pitkin oli yllattavan leppoisa kavella pari-kolme tuntia. Vartiotorneissa oli yleensa kiinalaisia kauppiaita myymassa “ice water, coka, beer, tee shirt”, mutta edes he eivat olleet niin sinnikkaita, kun olin jostain lukenut. Kun paasimme Simataihin asti, olin kylla aivan lapimarkana hiesta, mutta normaalikuntoiselle reissu ei ole mitenkaan turhan haastava. Lopussa oli viela kolme vaihtoehtoa: kavella alas puolisen tuntia, ottaa koysirata tai kiinnittaa itsensa valjailla vaijeriin ja liukua alas muutama sata metri. Ei tainnnut olla epaselvaa, minka vaihtoehdon valitsimme… Siistia! Ennen muutaman tunnin bussinuokkumista oli viela retken hintaan kuulunut ateria ravintelissa. Juomat oli tosin itse maksettava. Parhaan hinta-laatusuhteen spottasimme valittomasti olevan oluella: 0,6 litraa 3 yuan (about 30 snt).
Ehdottomasti sen maksamamme 220 yuanin arvoinen keikka, vaikka hintaan ei siis kuulunutkaan sisaanpaasyt muurille (eri alueet yht. 95 yuan) tai koysiradat (70 yuan).

Illalla yritimme viela saada Pekingiin ankkaa, mutta olimme niin myohaan liikenteessa, etta se jai nyt seuraavalle visiitille. Tiistaina tultiin kotiin Finskin suoralla lennolla ja nyt olenkin jo Ljubljanassa lomailemassa. Aivan mahtava kaupunki muuten tamakin! Joku vertasi Prahaan, mutta ilman miljoonia turisteja. Mutta kirjoittelenpa myohemmin viela jotain yhteenvetoa ja tungen kuvia blogiin…

Leave a Comment