Tääl on kai jotkut piirinmestaruuskisat tulossa
Dodih, eilen illalla siis huitastiin metrolla melko matka länteen ja yritettiin loytää tiemme CCTV:n tv-tornille. Puolisen tuntia talsittuamme pimeässä onnettoman karttamme kanssa teimme sen mitä olisi heti metroasemalla pitänyt tehdä. Käsi pystyyn ja taksiin. 10 yuania (karvan alle euron) ratkaisi jälleen ongelman hetkessä. Taksit ovat täällä ihmeen rehellisiä – ei yhtään vedätysyritystä ja aina mittari päälle.
Tänään päätettiin välttää kävelyä ja vuokrattiin polkupyorat. Jos asuu, käy tai näkee kuvia Pekingistä eikä tiedä että olympialaiset on täällä tänä vuonna, niin täytyy elää aika tynnyrissä. Päätimme siis lähteä muutaman tuhannen kiinalaisen kanssa tutustumaan Bird’s Nest -stadioniin, joka on kisojen päänäyttämo kaiketi.
Pyoräily Pekingissä on helppoa. On omat kaistat, jotka ovat toisinaan leveämmät kuin kotikatu Tampereella ja liikennevalotkin on erikseen kaksipyoräisille. Vaikka menopelimme ei aivan state-of-the-art ollutkaan, sujui matka yllättävän joutuisasti vaikka kuuma ilma saikin pekingiläisukot rullaamaan paitansa kainaloihin asti. Siellä ne sitten patsastelevat mohomahoineen.
Stadikalle ei saanut mennä pyorällä, joten jätimme ne portille ja jatkoimme matkaamme jalkaisin. Hetken arvottuamme kävelimme läpi turvatarkastuksesta ja saimme kyydin sähkokärryllä. Tuskin sitä 150 metrin matkaa olisikaan jaksanut kävellä… Vasta itse stadikan sisäänkäynnillä selvisi, että meillä pitäisi olla jonkin sortin sisäänpääsylippu, jota ei kuulemma saisi enää mistään. No, tyydyimme sitten vaan ihmettelemään häkkyrää ulkoapäin.
Huomenna olis tarkoitus lähteä Isolle Seinälle hieman kävelemään. Simataista Jinshalingiin tai toisinpäin, ei voi muistaa. 4h kävely/vaellus/kiipeily siellä muurin harjalla kuitenkin. Hommaan menee kuljetuksineen about koko päivä, ja sääennusteen lupaillessa 33 astetta voi olla, että sitä on suht puhki huomenillalla.
Ile Said,
May 25, 2008 @ 21:05
Ja muista juoda!