Olli matkustaa

Syotiin ekana iltana bd’s nimisessa paikassa mongolialaista barbequeta, jossa ei kuulemma ole mitaan mongolialaista paitsi nimi. Hyvaa se oli kuitenkin. Annos koottiin kasviksista, lihasta ja kastikkeesta kulhoon, joka tyonnetiin valtavan parilan aarella hikoilleille kokeille. Showmies-paistajat loihtivat 5 minuutissa siita sitten valmista. Kallista (noin 6 euroa per nena on paikallisittain varsin kallis ateria), mutta hyvaa.

Hostellilla tavattiin viela kanadankiinalainen Carl hostellilla ja sovittiin, etta mennaan huomenissa katselemaan vahan paikkoja yhdessa ja illalliselle. Carl kun oli vikaa paivaa Mongoliassa.

Eilen siis katsastimme Bogd Khanin kesa- ja talvipalatsit. Pienimuotoiseksi kielletyksi kaupungiksi sita on tituleerattu parissakin paikkaa, mutta suhteellisen vaatimaton esitys oli. Restauroinnin ja yllapidon tarve on huutava kylla vielakin, vaikka kuulemma paljon on tehty jo.. 150 leopardin nahasta tehty ger (jurtta) oli aika pramea.

Carl ja Timo ostivat postitoimistosta postimerkkeja. Mongolia on kuuluisa jarjettoman isoista merkeista, joita on tehty eri teemoihin. Postitoimistossa oli yllattavan hyvin saatavilla kaikenlaiset merkit ihan 90-luvun alkupuolelle asti.

Illalla tsekattiin paikallista perinteista tanssia, soittoa ja laulua (joskin hieman turistiystavallisemmaksi muokattuna) Tsuki Housessa – ei nyt hullumpaa ollenkaan. Olipa mukana kurkkulauluakin. Sitten syomaan japanilaisessa ravintolassa ja illalla paikalliseen Khan Brau -panimon pubiin, jossa joimme muutamat oluset ja saimme huonoa palvelua.

Tanaan meilla oli reissu Tereljin luonnonpuistoon. Olimme siis varanneet englantia puhuvan kuskin, joka ajeluttaisi meita ympariinsa aika perusturistikierroksen kaiketi. Paastyamme Tereljiin asti emme ihmetelleet yhtaan, etta paikallisten autojen jousitus tuntuu kuluneen olemattomiin – sen verran kuoppia riitti matkalla. Tulipa sitten kokeiltua kameli- ja  hevosratsastusta, nahtya lampaita, lehmia, jannia kallioita ja komeita maisemia (joskaan eivat vihertaneet viela, viikon paasta ehka jo). Lopuksi ajoimme Zaisan Memorialin kautta, eli kukkulan paalle neuvostosotilaiden muistoksi rakennetun betonikolossin. Kivat maisemat oli sielta, ja ne taisi paikallisiakin kiinnostaa enemman kuin kommunismin ajan vanhat betonirumilukset.

Ulan Bator on janna paikka. Se on selvasti aasialainen kaupunki, jossa on mulle jotain tuttua Kiinasta ja jotain tuttua Japanista. Samalla tietysti on venalaisvaikutteet: ravintolassa tuntuu noin joka toinen kerta tulevan “we don’t have”, kun tilaan ja sovettiajan ihanasta arkkitehtuurista tuskin tarvitsee puhuakaan… Maaseudulla ei sitten olekaan oikein mitaan tuttua. Siella on mongooleja jurttineen ja hevosineen. Autiota, tyhjaa maisemaa.

Lisaksi UB:ssa tuntuu olevan sen verran vahan lansimaisia turisteja, etta tormaamme jatkuvasti samoihin ihmisiin kaupungilla. Osittain tuo varmasti johtuu myos siita, ettei nahtavaakaan ole niin kauheasti ja keskustakin on suht kompakti. Kaikkiaan kuitenkin janna paikka, voisin poiketa toistekin. Vauhti on varmasti kovaa ja kaupunki muuttuu jatkuvasti. Seuraavalla kerralla tosin kannattaisi tulla heina-syyskuu valilla, jolloin maa on kuulemma parhaimmillaan. Ja hieman pidemmaksi aikaa, etta ehtisi kaymaan vahan pidemmallakin.

Huomenna kuitenkin heti aamusella junaan ja kohti Pekingia. Tanaan kaydaan varmaan viela syomassa ja ottamassa vikat Mongolia-oluset.