Olli matkustaa

Vika kokonainen päivä Kiinassa. Aamiaista lähikaupasta ja taksilla Hai Yin kangasmarkettiin (ostoskeskus täynnä kangaskauppoja). Hotellimme ohjelappunen tosin taisi neuvoa kuskin Hai Yin (High Sun) elektroniikkaostoskeskukseen, mutta onneksi kangaskaupat olivat aivan lähistöllä. Laura teki kangaskauppiaan ja hänen 2-kuukautisen poikansa kanssa kaupat 8 metristä silkkiä. Taitaa laittaa kaverinsa ompelemaan.

Laura halusi vielä manikyyriin, joten menimme jälleen China Plazalle. Itse käytin tuon ajan tutustuakseni viereiseen kommunistien kapinassa -56 kuolleiden muistoksi rakennettuun 18 hehtaarin puistoon. Siellä oli luonnollisesti aivan törkeän kokoinen ruma kivikolossi ynnä muita asiaan kuuluvia muistomerkkejä. Hauskoja kylttejä kuten "Outstanding Scenic Spot of Excel Management" tai "Nice Garden Path" oli eri puolilla puistoa. Lipunmyyjätädit (joiden lukumäärän suhde vierailijoihin oli ehkä 1:1) harjoittelivat Tai Chia (tai jotain vastaavaa) aikansa kuluksi. Kovan naurunpyrähdyksen saattelemana sain luvan kuvata heitä.

Lauran hoidot venähtivät hieman, joten erehdyin harhailemaan China Plazaan hetkeksi. Mukaan tarttui 38 euron hyvin pienikokoinen MP3-soitin, Made in China, tottakai. Merkkitavara tuntuukin olevan selvästi halvempaa Hong Kongissa. Kiinalaisten omia tuotteita sekä merkkituotteiden piraattikopioita saakin sitten Kiinan puolelta todella halvalla – oli sitten kyse koruista, kännyköistä, kelloista, vaatteista, mistä vaan.

Sisko-Lauralle olin luvannut katsoa jadesta tehtyä (tai ainakin sinä myytävää) rannerengasta, joten vielä metrolla Changshou Lun asemalle, josta Changshou Xiluta kävelemällä törmää jademarkettiin, jossa erilaisia jade-esineitä myyviä kojuja oli kymmeniä. Tinkaamisen vauhtiinkin päästiin hiljalleen, vaikka vaikea onkin sanoa pitäisikö tarjoaminen aloittaa 10% lähtöhinnasta, 1/3 lähtöhinnasta vai kenties jostain korkeammalta. Molempia osapuolia tyydyttävään ratkaisuun kuitenkin päästiin ja 3 rannerengasta vaihtoivat omistajaa 200 yuanilla (Sisko-Laura pyysi tuomaan 3 kpl, varalleko?).

Suihkun tarve alkoi olla ilmeinen, joten heitimme kamat hotellille ja puhdistauduimme. Lämmintä on ollut 25-30 astetta koko reissun ajan, joskaan aurinko ei ole paistanut kuin ajoittain. Ilmeisesti ilmansaasteet saavat tänne kestosumun, joka sitten hälvenee aina hetkittäin.

Valitsimme Lonely Planetin sekä Time Outin esittelemän vähän hienomman ravintellin, jonne otimme taksin. Lauraa on hieman kismittänyt, kun missään ruokapaikassa meille ei ole tarjottu teetä aterian kera, vaikka matkaoppaissa onkin väitetty sen aina kuuluvan ateriaan. Täällä saimme kuitenkin seurata perinteistä teen "lotrausta" hienoissa puitteissa. Ilmeisesti puikkotekniikassamme on yhä hiomista, sillä yksi lukuisista ympärillä pyörineistä tarjoilijanaisista naurahti epätoivossaan, kun yritin saada hapanimeläkastikkeessa lillunutta possupalaa lautaselleni ja kiikutti meille haarukat ja veitset. Pois lähtiessä meinasi käydä nolosti, kun Visa ei Timeoutin kertomasta huolimatta käynytkään ja käteistäkin oli 1 yuan (10 snt!) liian vähän. Visani kiikutettiin kuitenkin jonnekin ja 5 min päästä sain allekirjoitettavaksi kuitin. Juoksivatko naapuriin vai kävikö se jossain toimistossa, en tiedä, mutta homma hoitui. Kiinalaiset ottavat työnsä vakavasti, oli se sitten mitä tahansa. Meille tämä on erityisesti näkynyt hyvänä palveluna melkeinpä missä tahansa sitä olemme kaivanneetkin. Toisaalta taas esimerkki GZ:n metroasemalta: En usko, että se megafonin kanssa kulkeva asema-assistentti oikeasti tykkää huutaa ihmisille, mutta koska hänen työtään on varoittaa ihmisiä menemästä liian lähellä rataa, niin hän kyllä pontevasti kajauttaa megafoniinsa välittömästi, mikäli joku sattuu keltaisen viivan ylittämään.

Lopetan tämän matkapäiväkirjan tähän. Kamat on nyt sullottu rinkkoihin ja lento Suomeen lähtee aamulla. Paljon tyylikkäämpää olisi tietenkin mennä junalla Pekingiin ja sieltä edelleen junalla Moskovan kautta Helsinkiin, mutta sen reissun ehdin vielä myöhemminkin tehdä. Kiina kuittaa.

Aamulla heräsimme sen verran ajoissa, että ehdimme käydä läheisellä Tin Hao-temppelillä. Tottakai ehdimme eksyä jo lyhyellä matkalla asemalta temppelille. Vanha katua lakaiseva nainen kuitenkin hetken meidän kartanlukua katseltuaan huitoi eteenpäin ja sanoi jotain, josta Lauran korva nappasi sanat "Tin Hao". Pienellä temppelillä oli mukava seurata paikallisten suitsukkeiden heiluttelua hetki.

Ajoissa junalle, jonka kakkosluokka olikin parempi kuin tulojunan ykkösluokka, vaikka hinta oli halvempi. No, mikäs siinä. Johtuiko auringonpaisteesta vai mistä, mutta jotenkin paluumatkalla maisemat eivät näyttäneet läheskään niin ankeilta kuin tullessa. Huvitimme vieressä istuneita syömällä tarjottuja instant-nuudeleitä puikoilla.

Asemalta metrolla taas Huang Shan metroasemalle Shamianin saaren nurkalle ja tällä kertaa saman hotellin halvempaan lisärakennukseen. Huone oli jälleen oikein mukava, vaikka pyytämäni "nonsmoking room" tarkoittikin sitä, että siivooja haki tuhkikset pois huoneeseen päästyämme.

Illalla nappasimme vielä metron China Plazalle, joka on valtava ostoskeskus Lie Shi Ling Yuanin aseman vieressä. Laura pääsi kokemaan kuinka koko osaston naiset osallistuivat rintsikoiden sovitukseen ja totesimme kiinalaisen pizzapohjan olevan makea. Muutamat tuliaiset tarttui kuitenkin mukaan.

Aamun ohjelmassa ensimmäisenä oli lippujen osto paluujunaan. Jostain syystä emme niitä tullessa tajunneet Hung Homilta ostaa. Hotellimme edestä meni kuitenkin North Point – Hung Hom -lautta, jolla päätimme taittaa matkan saarelta mantereelle. Lipun hinta oli 4,5 HKD, mutta kun yritimme tarjota kympin seteliä portilla olleelle äijälle, oli tuloksena vain pään pudistus. Octopus-kortilla olisi toki voinut maksaa, mutta rahamme kortilla olivat jo huvenneet, eikä laiturilla ollut latauspistettä. Pienen myyntikojun kauppias tuli kuitenkin avuksi ja saimme kolikoilla kertalipun ostettua.

Hung Homilta ostimme liput tällä kertaa kakkosluokkaan (first class siis) ja Hong Kongin junayhtiön KCR:n operoimaan junaan TKT814. Ero ensimmäisen ja toisen luokan välillä oli noin 40 HKD.

Olli oli selvittänyt etukäteen parin RC-kaupan osoitteet, joten seuraavana vuorossa oli matka Yau Ma Tein aseman liepeille. Laura halusi vielä käydä Granville Roadin toisen puolen läpi, eilen kun ei kaikkea ehtinyt. Eräässä urheiluliikkeessä henkilökunta oli mukavan vähän "hard sell", ja päädyimmekin lopulta ostamaan parit kengät ja t-paidat, kun kävi ensimmäistä ostosta maksaessa, että kaikesta saisi vielä ilmoitettujen hintojen lisäksi 20-30% alennusta. Puman Speed Catit 35 euroon ei ollut paha hinta. David Chanin käytettyjen kameroiden liikkeessä ainoat asiakkaat olivat suomalaisia.

Iltapäivällä poikkesimme mukavan näköiseen teetupaan, joka kuitenkin pettymykseksemme osoittautui melko moderniksi ja tuotteistetuksi paikaksi, mutta kyllähän sieltä teetä sai. Listalla oli toista sataa erilaista.

Yritimme vielä ostaa kiinalaisia syömäpuikkoja, mutta löysimme vain Japanissa valmistettuja. Sen sijaan City Superin täti maistelutti meillä lukuisia erilaisia teelajeja ja saikin kaupattua meille kylmänä tarjottavaa marjateetä.

Kamat on nyt pakattu huomisen lähtöä varten. Jotenkin on sääli lähteä nyt, kun vasta alkaa pääsemään sisään tämän kaupungin eloon ja oloon. Toisaalta Kantonin päivät jättivät paljon toivomisen varaa aikaeropöhnän vuoksi, joten sinänsä taas mukava palata takaisin Kiinan puolelle.

Aamulla herättyäni katselin Wasa Queen -nimisen laivan lipuvan ohi. Liekö kyseessä sama paatti, jolla olen reilu 15 vuotta sitten mennyt Vaasa – Uumaja väliä? (Myöhemmin selvitin netistä, että näin on.) Hong Kong on muuten ensimmäinen paikka, jossa olen nähnyt mainoksia myös bussien katoissa.

Lähdimme ostamaan vettä ja aamupalaa läheisestä 7-11-myymälästä, mutta törmäsimme paikalliseen ruokakauppaan Wellcomeen, joten kävimme siellä. Laurakin alkoi hiljalleen uskoa, että tässä kaupungissa joku voi oikeasti asua, kun on sentään tavallinen ruokakauppakin olemassa.

Päivän juoksimme erilaisissa ostoskeskuksissa, mutta Lauraa ei oikein Times Square, Pacific Plaza ja World Trade Center miellyttänyt. Hengähdystauolla puhuimme siitä kuinka kiinalaiset voivat nukkua ihan missä vaan, kun vain saavat tilaisuuden: kaupan kassa tai tarjoilija ravintolassa hiljaisena hetkenä, metromatkustaja vaikka seisaaltaan, taksikuski punaisissa valoissa. Eivät ne tietenkään aina oikeasti ehdi nukkumaan, mutta lepuuttavat ainakin silmiään.

Illalla päätimme suunnata Granville Roadille, jonka pitäisi olla vaateliikkeitä täynnä. Ja olihan se. Sinne Nathan Roadia kävellessä intialaiset kaupustelijamiehet kävivät ainakin suoraan asiaan: "Copy watch, sir?" Toinen puolisko näistä intialaiskauppiaista tarjosi sitten räätälipalveluja, jotka kai olivatkin melko halpoja.

Aamusella heräsimme ajoissa ja suuntasimme aamuruuhkassa kohti itäistä rautatieasemaa. Kiina on kyllä äärettömän jakautunut maa. Toisaalta vastaan kulkee nuoria tyttöjä hienoissa muotivaatteissa ja viimeisintä MP3-soitinta kaulassaan kantaen. Saman tien vastaan kulkee ryysyissä vaatteissa mies pyörällään, jonka korissa on mahdollisesti likaisesta vedestä ongittu kala.

Junan lähtöselvitystä odotellaan hallissa siistillä asemalla, joka muistuttaa enemmän moderneja lentoasemia kuin rautatieasemaa. T801 on Guangzhou Railway Companyn xinshisu-juna, jonka I-luokka (premium class, meikäläisten II-luokkaa vastaa first class) oli kutakuinkin VR:n pikajunan oloinen. Kännyköihin huudetaan täälläkin. Tarjolla olisi syötävää ja juotavaa, mutta tyydymme syömään ennalta ostettuja eväitämme. Lauralla on salmiakkia. Jokaisessa vaunussa on oma vaunuassistentti. Kiinassa joka paikassa on henkilökuntaa: on ovimiehiä, kadunlakaisijoita, metrolaiturin valvojia huutamassa megafoniin jonkun mennessä liian lähellä raidetta. Kaupassa saat helposti myyjän avuksesi kaikkeen mitä tarvitset ja hotellihuoneemme siivottiin ainakin 4 kertaa päivässä (vessapaperirullan pää oli aina taiteltu teräväksi).

Junamatka itsessään ei ollut kovinkaan mieltä ylentävä. Paljon teollisuutta ja harmaata sekä joitain hökkelirakennuksia aivan radan varrella. Hung Homin asemalle matka taittui kuitenkin nopeasti ja siellä oli taas normaalisti passintarkastus, tulli ym. kuviot. Asemalle näimme ensimmäiset ihmiset hengityssuojaimet kasvoillaan. Ajattelimme aluksi kyseessä olevan lintuinfluenssapelko, mutta myöhemmin kävi ilmi, että terveysviranomaiset suosittavat suojainten käyttöä, mikäli nuha, yskä tai kipeä kurkku vaivaa.

Ostimme asemalta kätevät ladattavat Octopus-kortit, joilla voi maksaa lähes kaiken joukkoliikenteen käyttämisen. Erittäin suositeltavaa. Lähtiessä pantin ja käyttämättömän rahan saa takaisin korttia palautettaessa. Metromatka North Pointiin sujui helposti, kun vain löysimme metroaseman (myöhemmin kävi ilmi, että asemalta olisi voinut jatkaa paikallisjunalla vielä lähemmäs metroasemaa, mutta sujuihan se kävellenkin).

Tsekkasimme sisään North Pointin Ibikseen, joka oli kätevästi aivan metroaseman vieressä. Huone oli pieni, mutta oikein siisti ja 25. kerroksesta oli mahtava näkymä meren yli Kowloonin puolella.

Koska Ollilla ei ollut laajakulmaobjektiivia mukana, suuntasimme samoin tein metrolla Mong Kokiin, jossa sijaitsi pari netin avulla edulliseksi ja luotettavaksi tiedettyä valokuvaliikettä. Asemalta maan pinnalle nousu tuotti melkoisen järkytyksen. Ihmisiä kulkee aivan mielettömästi ja pieniä liikkeitä on kadut täynnä. Erityisesti elektroniikkaa riittää samoin kuin naisten vaatteita. Kaikesta huolimatta sekaan kuitenkin mahtui ja molemmat kaupat löytyivät ongelmitta. Ostosten teko oli helppoa ja vaivatonta. Voin siis suositella Man Shing ja Wing Shing Photography Supplies -putiikkeja (Tung Choi Street #106 ja 57, Sai Yeung Choi St.), jotka ovat ilmeisesti samaa ketjua.

Aikamme Mong Kokin vilinässä pyörittyämme suuntasimme Star Ferrylle, jolla olikin metka ylittää vesi ja ihmetellä Hong Kong Islandin pilvenpiirtäjien valojen loistoa. Tämän on nähnyt telkkarista monta kertaa, mutta jotain maagista tuossa silhuetissa on livenä katsottuna.

Landmark-ostari osoittautua vähän turhan hienoksi meikäläisille (mm. Gucci, Louis Vutton, Burberry ym. designer-kaupat). Suuntasimme vielä Victoria Peakille vievälle ratikalle. Nousu on jyrkimmillään 27%, mutta kyllä se melkein 45%:lta tuntui! Ylhäältä Victoria Gapilta näkyi saaren valojen loiste, josta erottuu erityisesti erikoisen muotoinen ja villisti valaistu Bank of China Building. Jätimme turistiansakaupat Gapilla väliin ja lähdimme kävelemään kohti huippua.

Hyvä tarkoitus herätä aikaisin meni hieman mönkään, kun heräsimme vasta puolilta päivin. Kumpikin oli valvonut aamuyöllä pari tuntia, kun uni ei vain tullut. Vähän lähikaupasta ostettua evästä aamupalaksi ja sitten Hong Kongin junalippujen ostoon. Kysäisimme lippujen ostosta hotellin respasta, jolloin meille kerrottiin, että hotellin lisärakennuksessa on toimista, joka myy lippuja. No, sehän sujui helposti. Päätimme silti käydä katsomassa itäistä rautatieasemaa, josta juna Hong Kongiin lähtee. Metromatka sujui jo kokemuksella. Metro on siisti, nopea ja opasteet englanniksi. Sama oli tilanne itäisellä asemallakin. Totesimme junan löytämisen olevan helppo nakki ja palasimme hakemaan liput. Toimisto otti kohtuullisen 20 yuanin (noin 2 euroa) toimituspalkkion. Liput itse ovat melko kalliita (noin 20 euroa per lippu). Halvemmalla pääsisi, jos menisi paikallisjunalla ensin Shenzeniin, kävelisi rajan yli ja sieltä sitten taas paikallisjunalla Hong Kongiin.

Seuraavaksi oli tarkoitus käydä katsomassa Yue Xiu puistoa ja kenties jotain kaupungin temppeleistä, mutta nepä menevätkin kiinni jo klo 17, joten päivämme ohjelma kutistuikin merkittävästi ja tyydyimme vain kävelemään Helmijoen rantaan syömään. Laura ei niin välittänyt paistetusta riisistään, mutta oma currykanani oli oikein maistuvaa. Paikallinen Zhujiang-olut on muuten oikein hyvää, selkeästi toista paikallista, Tsing Taota parempaa.

Yritimme käydä vielä juomassa teetä illalla, mutta saimme vain perusliptonia. Päivä tosiaankin lipui hieman nopeasti ohi, mutta ehtiihän tuota vielä sittenkin, kun tullaan takaisin. Laura meni juuri kylpyyn ja minä avasin Zhujiangin ja istuin kirjoittamaan.

Huomenna sitten Hong Kongiin.

Kentältä otimme taksin ihan varsinaisesta taksijonosta, vaikka huijarit aseman edessä yrittivätkin saada meitä mukaansa noin nelinkertaisella hinnalla. Varsinaisessa taksijonossa oli herra uniformussaan pitämässä huolta, että jonossa liikutaan oikein ja taksit tulevat sopiville paikoille ja lähtevät ripeästi. Vanhalla VW Jettalla oli ajettu yli 500 000 km, mutta se ei tahtia tuntunut haittaavan – matka taittui kaistaviivoista huolimatta. Päädyimme ilmeisesti maksamaan ylihintaa taksimatkastamme silti, mutta emme siitä jaksaneet jälkikäteen stressata. Edullista se oli meikäläisittäin kuitenkin.

Ilma on todella kosteaa ja lämmintä on noin 30 astetta, joten hikiset oltavat on. Lauran vertaus saunan pesuhuoneen eteisestä on aika osuva. Liekö ilmansaasteista vai mistä johtuvaa, mutta kokoajan tuntuu olevan sumuista.

Hotelli olikin sitten erittäin hyvätasoinen. Paljon parempi, mitä olisi voinut olettaa. Vastaanotto kiilsi marmoria ja huonekin oli oikein mukava. Aikaeron jäljiltä olimme aivan väsyneitä (koneessa ei juuri uni tullut), joten päätimme ottaa pienet tirsat, jotka sitten lipsahtivat muutaman tunnin uniksi. Päätimme käydä syömässä jossain, joten kävelimme Shamianin saarta pienen hetken ja päädyimme harjoittelemaan puikoilla syömistä läheiseen thai-ravintolaan. Yhteisen kielen puutteesta huolimatta saimme mahamme täyteen. Tarjoilijoita kyllä riitti useampi jokaista pöytää kohti.

Illalla yritimme päästä keskustan kävelykaduille ja löytää lähimmän metroaseman. Matkalla asemalle kävelimme pahamaineisen Qing Ping -torin ohi, mutta siellä oli paikat jo suljettuina, joten skorpioneja ja muita erikoisia eläviä ei näkynyt. Metroasemakin löytyi, mutta rakennustyömaa ja kaaoottinen liikenne katkaisi matkamme kohti kävelykatua. Hetken mietittyämme suuntasimme alas metroon, jossa virkailija yllätti meidät puhumalla hyvää englantia. Saimme ystävällisen opastuksen lipunostoon: ensin vaihdetaan rahat 1 yuanin kolikoihin tiskillä, sitten ostetaan lippu automaatista tökkäämällä haluttua asemaa kosketusnäytöltä ja lopuksi syötetään tarvittava määrä kolikoita automaattiin, joka sylkee matkapoletin.

Jäimme pois seuraavalla asemalla pois ja kävelimme Baohuo Lu’ta pitkin Dishipulle, joka siis on yksi keskustan kävelykaduista. Ihmisten paljous, vilkkuvat neonvalot ja erilaisista ruokakojuista kantautuvat hajut tuntuivat aluksi hämmentävältä, mutta siihenkin tottui. Liikkeet ovat suurimmaksi osaksi pieniä muutaman neliön putiikkeja täynnä kenkiä, vaatteita, elektroniikka tai muuta tavaraa. Ostimme kirjakaupasta kunnollisen Guangzhoun kartan ja pienen kalenterin. Kävelimme vielä takaisin hotellille nukkumaan.

Tänään sitten vihdoin päästiin matkaan. Lopetin työni Saunalahdella ja Kalle heitti meidät kentälle. Työkaverit olivat hankkineet minulle oppaan reissua ja uutta työpaikkaa varten – nimittäin Don Opas -punkkupullon. Lisäksi sain samana päivänä ilmestyneen Civilization 4:n. Vapaa-ajan ongelmia ei siis loppuvuonna ole tiedossa. Ja kun vielä tuotannon tytötkin kävivät toivottamassa tervemenoa kortin ja laulun kera, niin kyllähän siinä tippa meinasi tulla linssiin.

Mutta matkaan siis. Kentällä oltiin hyvissä ajoin, joten ehdimme vielä haukkaamaan vähän evästä lähes perinteeksi muodostuneeseen tapaamme ennen MD-11:n mahaan kapuamista. Itse 10h lentomatkasta ei paljoa kerrottavaa jäänyt.