Olli matkustaa

Juhannusta ei juuri Tokyossa huomannut. Käytiin kuitenkin ostamassa kuppi sakea lähikaupasta, joka itseasiassa taisi olla jonkinsortin viinakauppa, josta sai kuitenkin muitakin elintarvikkeita. Olutostokset tuppasivat olemaan linjalla Suntory ja jotain muuta.

Harajukussa ei ollut juurikaan cosplay-meininkiä, sillä osuimme sinne lauantaina, kun siellä olisi pitänyt olla sunnuntaina. Sen sijaan aseman lähellä oli vinkeä optikkoliike Zoff, jossa oli kolme hintaluokkaa, joihin kaikki lasit kuuluivat: noin 35 euron, 50 euron ja 70 euron hintaluokat. Omat lasini otin tosin erityisohuilla linsseillä, joten hinta nousi 100 euron paikkeille. Lasit sai mukaan tunnissa! Myös muissa Tokyon optiikkoliikkeissä näytti olevan samankaltainen hinnoittelumalli.

Vikana päivänä kuumuus oli jälleen läkähdyttävää, joten poikkesimme vanhassa sentoossa Ginzassa. Siellä se perinteinen kylpylä hämmentävästi oli kaikkien pilvenpiirtäjien keskellä. Taisimme käydä izakaya-ketju Tengussa syömässä ennen juna-asemalle siirtymistä. Sukiyaki oli jännää, etäisesti sukua aiemmin mättämällemme shabu shabulle.

Aterian jälkeen kotimatkaa olikin luvassa lähes seuraavat 24 tuntia. Ensin Moonlight Nagara -junalla taas Nagoyaan ja sieltä Finskin MD-11:llä Helsinkiin. Junassa oli yhtä hankala nukkua kuin aiemminkin, vaikkakin Tokyu Handsista hankkimamme silmälaput helpottivat hieman. Jos aikaa Nagoyan kentällä on ylimääräistä (meillä lähes 3h), kannattaa tsekata yläkerrasta löytyvä japanilaistyylinen kylpylä. Vaikka se oikeisiin sentoihin verrattuna oli melko kliininen ja hintava, niin saattoihan tuolta katsella lähteviä koneita ja ennenkaikkea virkistäytyä ennen 10 tunnin lentoa.

Tokyon ilmaa on tässä haisteltu jo parisen päivää. Moonlight Nagara -junassa oli mahdollista nukkua, jos pystyi jotenkin saamaan hyvän asennon ja jättämään junan normaalin valaistuksen huomiotta. Muuten juna oli ihan jees, parempi kuin oletin. Semmoinen kotoisen VR:n pikajunaa vastaava.

Koska olimme Tokyon asemalla aamuyöstä 4:42, ei juuri mikään paikka ollut auki. Tsukijissa on kuitenkin maailman suurimpiin lukeutuva kalatori, jossa käydään joka aamu tonnikalahuutokauppa. Nykyisin huutokauppaa ei pääse ulkopuolisena seuraamaan, mutta erinäisiä kaloja, nilviäisiä ja äyriäsiä pääsee ihmettelemään tukkumyyjien kojuille. Tsukijissa vallitsi organisoitu kaaos: myyjät huristelivat ihmeellisillä ruohonleikkurimoottorilla varustetuilla trukeilla, toiset juoksivat kärryineen ja väleissä yritti puikkelehtia muutama aamuvirkku turistikin.

Odaiban saarella Toyotan showroom oli juuri suljettuna poikkeuksellisesti, joten tyydyimme ajeluun maailman korkeimmalla maailmanpyörällä. Sony Buildingissä Ginzassa saattoi sentään ihmetellä Sonyn viimeisimpiä gizmoja ja kuunnella BlueRay-hehkutusta. Aibo oli kuitenkin lopetettu. :(

Kun lopulta löysimme aseman coin lockeriin piilottamamme matkatavarat, löytyi majapaikkamme Ryokan Katsutaro helposti Uenosta. Huone oli ihan siisti ja kaikki peruspalvelut plus ilmainen internetti huoneessa löytyy. Illalla pyörähdimme vielä Uenon aseman liepeillä ihmettelemässä suurkaupungin tunnelmaa.

Keskiviikkona suuntasin Timon kanssa jo aamusta Akihabaran elektroniikkakortteleihin. Perinteistä komponenttikauppaakin vielä näkyi jonkinverran suurien kännykkä- ja mangapuotien joukosta. Mukaan tarttui 20-gigainen siirrettävä USB-kovalevy, yhden gigan SD-kortti ja iPod Nano -soitin. Kaikki ihan mukavaan hintaan. Turkkilaisen katukebabin pitäjä ihmetteli kovasti, kun kerroimme että Suomestakin löytyy turkkilaisten pitämiä kebab-paikkoja. Yllättäen päivä menikin kokonaan Akihabarassa, joten suunniteltu Asakusan kiertely siirrettiin torstaille.

Asakusassa kiertelimme ostoskatuja ja yritimme Senso-Ji -temppelillä kylpeä parantavassa savussa. Kappabashi-kadulta löytyy mitä tahansa ravintolanperustajan tarvitsemaa roinaa aina BEER-neonvalokylteistä muovisiin malliannoksiin asti unohtamatta myös tavanomaisempia kalusteita ja astioita. Koska olimme Johannan kanssa uhonneet testaavamme Tokyo Dome City -huvipuiston hurjimman vuoristoradan, maailman kuudenneksi korkeimman Thunder Dolphinin, oli pakko heittää kierros sitä kautta. Aika hurjaa kyytiä, joskin ensimmäisen nousun ja syöksyn jälkeen homma oli aika leppoisaa ja hauskaa. Moomin Bakery and Cafe olisi myynyt mm. Lapin kultaa, limppua ja Muumimamman keittokirjaa (ruokalajit nimetty ihan suomeksi).

Illalla ajattelimme täyttää mahamme pilvenpiirtäjässä, joten Shinjukuun. Ihmisiä riitti ehkä enemmän kuin koskaan aiemmin tällä matkalla, mutta mahdottomiin ruuhkiin emme ole vielä törmänneet. Tuntuu kovin liioitelluilta kaikki pahimmat ryysiskuvaukset, mitä ennakkoon näki lähes joka paikassa… Sumitomo Buildingin 50. kerroksesta kelpasi katsella samalla kuin kiskoi mahaansa oivaa shabushabua – ohueksi leikattuja lihaviipaleita, jotka paistettiin pöytään tuodussa kiehuvassa liemessä. Kelpasi siinä täyttää mahaa, kun valomeri levittyi niin pitkälle kun näkyvyyttä riitti. Sumitomo Buildingin 51. kerroksessa on muuten ilmainen näköalatasanne – varteenotettava vaihtoehto Tokyo Metropolitan Government Buildingin ruuhkille. Ja Sumitomosta sitten myös näkee viereisen Metropolitan Government Buildingin… Lisäksi yläkerroksissa löytyy myös lukuisia muita ravintoloita erikokoisille budjeteille.

Tokyo Dome City huvipuiston Muumi-kaupasta sai Lapparia ja limppua.

Temppeliannostuksen kaydessa liian suureksi, paatimme tehda jotain muuta, joten eilen kaytiin Kuraman pienessa kylassa puolen tunnin junamatkan paassa Kyotosta. Juna meni melkein koko matkan ylamakeen ja vuorien kupeessa olikin mukava pieni kyla, jossa ei kauheasti muita nakynyt. Tottakai tannekin vuorille oli pitanyt rahdata muutama tonni kivia ja puuta ja pistaa sinne kaikkein hankalimpaan paikkaan temppeli pystyyn. Kiipesimme ylos (osittain tosin makea kulkevaa raitiovaunua kayttaen) ihailemaan maisemia. Uskomaton turistikohde, hieno temppeli, upeat maisemat eika juuri lainkaan ihmisia vaikka oli viikonloppu! Mukavaa vaihteeksi.

Temppelin vuoksi emme Kuramaan kuitenkaan tulleet, vaan kuumien lahteiden. Kurama Onsen, eli kuumien lahteiden paalle rakennettu kylpyla, tarjosi seka sisa- etta ulkoaltaan, joista me valitsimme ulkoaltaan. Taallakaan ei ollut ryysiksesta tietoakaan. Sen sijaan maisemista oli. Kylla kelpasi lillua kuumassa vedessa auringon paistaessa, ihailla kivipuutarhaa ymparilla vuorten kohotessa taustalla. Aika zen kylpy.

Illalla kiskoimme Japani-paidat yllemme ja lahdimme safkaamaan laheiseen kansankapakkaan, eli izakayaan. Tarjoilijan virheesta johtuen sainkin yhden bissen sijasta kaksi. Paistetut nuudelit ja erilaiset grillatut lihakebakot maistuivat. Lahimailta ei loytynyt mitaan paikkaa, jossa olisi nahnyt pelia, eika meita oikein inspiroinut kaupungille lahto (turisti-info oli neuvonut meille urheilubaarien sijainnit), joten tyydyimme lamettamaan ja katsomaan matsin majapaikassamme. Suntoryt toki kaupasta mukaan. 0-0. Japanin maalivahti Kawaguchi tosin pelasti yhden rankkarin.

Tanaan on shoppailupaiva ja illalla lahdetaan Tokyoon Moonlight Nagara -yojunalla. Tuo on jonkinsortin paikallisjuna kait, saa nahda kuinka nukkumisesta tulee jotain… Ollaanpa kuitenkin jo 4:42 Tokyo Stationilla, joten Tsukijin kalatori tulee tsekattua heti alkuunsa.

Eilen lähdettiin käymään vanhassa pääkaupungissa, Narassa, vaikka sääennusteet sadetta olivatkin lupailleet. Sateita ei näkynyt, sen sijaan aurinko paistoi ja lämmintä oli kolmisen kymmentä astetta. Lukuisat Naran kesyt peuratkaan eivät jaksaneet juuri liikkua, vaan makailivat mieluummin varjossa.

Buddha-temppeli Todaiji on kuulemma maailman suurin puurakennus, ja sekin on uudelleenrakennettu vain 2/3 koossaan edellisen tulipalon jäljiltä. Mietittiin siinä sitten, että miten se iso buddhapatsas on viety sinne sisään. Vaikka emme olleet edes liikkeellä pahimpaan turistikauteen emmekä viikonloppuna, oli temppelillä bussilasteittain turisteja. Läkähdyttävässä kuumuudessa kävimme vielä läpi loput turisti-infon meille suosittelemasta reitistä. Lopuksi poikkesimme vielä Yakisoballe ja Okonomiyakille. Kintetsu-juna toi meidät takaisin Kyotoon, ja illalla innostuimmekin vielä lähtemään vilkuilemaan Gionin iltaelämää.

Lauantaiaamu käynnistyi vähän hitaasti, mutta jossain vaiheessa jalkoja saatiin liikkeelle kohti Kiyomizu-dera -temppeliä. Jo matkalla bussiin ahtautuessamme saimme hieman esimakua siitä, miltä a-luokan japanilainen turistinähtävyys näyttää viikonloppuna. Temppelialue oli onneksi sen verran suuri, että isokin joukko ihmisiä katosi sinne melko kivuttomasti…

Sapuskaa nassuun ja nähtävyyksien kierto jatkuu, seuraavaksi vuorossa oli Nijo-linna. Vallihaudassa ui kaikenlaisia värikkäitä kaloja ja zen-puutarhan paratiisissä luikerteli metrin mittainen käärmes. Toistossa on voimaa – Ninomiru-palatsin sulkeutumisesta kuulutettiin varmaan toistakymmentä kertaa… Olivat aikanaan rakentaneet linnaan todella ovelat lattiat. Ne natisivat aivan joka askeleella, jottei hyökkääjä olisi hiipinyt nirhaamaan shogunia salaa.

Illalla vetreytimme jäseniämme jälleen läheisen sentoon kuplivissa altaissa. Mineraalialtaan vesi oli vaihtunut vihreästä punaiseksi. Kysymyksistämme huolimatta värin lähde jäi epäselväksi.

Saavuimme eilen Kyotoon Timon kanssa ja majoittauduimme yhdeksi yöksi paikallisen, jälleen loistavan, turisti-infon suosittelemaan ja varaamaan paikkaan. Saimme ison huoneen ryokanista aivan naurettavan pienellä hinnalla. Päivän ohjelmana meillä oli lähinnä pyykin pesu ja mahan täyttö. Pisti hieman harmittamaan ja lopulta huvittamaan, kun onnistuin tilaamaan ilmeisesti pelkät täytteet jostain ruokalajista ja eteeni tuotiin vain muutama lihan pala, kun Timo vieressä veti ison annoksen yakisobaa. Kts. kuva Timon blogista.

Tänään Laura ja Johanna saapuivat Kyotoon. Kamat saatiin heitettyä majapaikkaamme Budget Inniin ja kävimme tsekkaamassa aivan vieressä olleen Nishi Hongan-Jin temppelin (yksi Kyoton 13:sta Unescon maailmanperintölistan temppeleistä!). Sade alkoi yltyä, joten ensimmäisenä päivänä ostamillemme sateenvarjoille tuli käyttöä. Tytöt kärsivät aikaero- ja matkaväsymyksestä, joten yritimme pysyä liikkeessä päivän, ettei uni yllättäisi. Kävimme syömässä taas yakisobaa ja kävelimme katetulla ostoskadulla, jossa jalatkin pysyi kuivana. Viimeiseksi eksyimme Nishiki ruokatoreille, jonka antimista en osannut nimetä edes puolia…

Majapaikassamme (joka siis on jonkinlainen hostellin ja ryokanin välimuoto) ei löytynyt kylpyä, kävelimme läheiseen julkiseen kylpyyn, sentoon. Kuumia altaita oli useampia, poreilla ja ilman. Saunassa oli toista sataa astetta, eikä missään näkynyt kiuasta, jolle olisi vettä heittänyt. Meillä oli väljää, mutta naisten puolella Lauraa ja Johannaa oli opastanut lähemmäs parikymmentä vanhempaa naista kuinka japanilaisessa kylvyssä toimitaan. Rentouttavaa kaiken kaikkiaan. Laura ei tykännyt Pocari Sweatista, joka maistuu Hart Sportin ja veden sekoitukselta…

Noh, hehkutus sikseen, ei siellä kapselissa kauhean hyvä ollut nukkua: ilmastointi huusi ihan törkeästi, eikä sitä saanut pois, patja oli kova, tyyny liian pieni ja meikäläisen kapseli oli lähellä ovea, joten tupakansavu ja edestakaisin ramppaavien ihmisten melu kantautui kapseliin.

Joten matkaan siis, Timolla oli polvi vähän kipeänä kaikesta talsimisesta, joten yritimme välttää liikaa urheilua ja käytimme ratikkaa normaalia enemmän. Lämmintäkin riitti noin 30 astetta. Atomipommin uhreille pystytetyssä muistohallissa mieleeni juolahti, että siitä on aika tarkkaan vuosi, kun käytiin Auschwitzissä ja nyt sitten Hiroshimassa. Mikäs toisen maailmansodan massatuhopaikka olisi ensi vuonna nähtävä. Hiljaiseksihan tämäkin miehen veti.

Pommin räjähdettyä lähes koko keskusta pyyhkiytyi pois, mutta tsekkiläisen arkkitehdin suunnittelema messuhallintapainen jäi osittain pystyyn. Nykyisin rakennus, Genbaku Dome (A-Bomb Dome), on suojeltu muistomerkki.

Käväistiin myös katsomassa Miyajiman “kelluva” torii, joka kyllä lähinnä oli mudassa lilluva torii näin laskuveden aikaan. Alunperin oli tarkoitus jäädä Miyajiman saarelle yöksi, mutta eihän siellä ollutkaan mitään halvempaa majoitusvaihtoehtoa. Saarella oli muuten kymmeniä kesyjä peuroja, jotka käyskentelivät turistien seassa ihan muina peuroina ja välillä intoutuivat syömään jonkun pahaa aavistamattoman ohikulkijan kuteita. Palasimme lopulta sitten Hiroshimaan ja erinomaisen turisti-infon suosituksesta menimme rauhalliseen ryokaniin aseman lähistöllä.

Kaiken maailman vehkeiden latailu, sapuskaa ja olutta lähikaupasta sekä kuuma kylpy ryokanin furossa. Enempään ei nyt jaksanut vääntäytyä. Huomenna junapassi on voimassa viimeistä päivää, joten me hyökkäämme viimeistä kertaa luotijunan kyytiin tällä reissulla ja singahdamme Kyotoon.

Jotain hintoja tältä päivältä:
- Aamupalaa kaupasta, 490 yen (3,50 eur)
- Ratikkalippu Miyajimaan (60 min), 270 yen (1,95 eur)
- Okonomiyaki ja kola, 1050 yen (7,55 eur)
- Sisäänpääsy temppeliin, 100 yen (0,70 eur)
- Siisti ja tilava huone kahdelle Ryokanista, 7000 yen (50 eur)
- Kuppinuudeli, friteerattua jotain, donitsi ja puolen litran olut kaupasta, 500 yen (3,50 eur)

JR jatkaa tupakan vastaista taistelua.